Maisemakonttorissa

Muutaman viikon tauko metronajohommista päättyi tänään, kun vietin seesteisen sunnuntaiaamun ajokahvan varressa. Duunissa on kyllä tullut näyttyä suht ahkerasti myös nämä kyseiset viikot, mutta tällä haavaa hommani painottuvat kirjoituspöydän takana tehtäviin projektihommiin, ja liikkuvampaa maisemakonttoria osuu kohdalle vähän totuttua harvemmin. Mutta onpahan ainakin hyvä syy olla sitten oikein into pinkeänä silloin, kun ajokeikkaa pukkaa. Kuten tänään.

Olikin muuten oikein tyyppiesimerkki sunnuntain aamuvuorosta: kaikki sujui kuin Strömsössä konsanaan. Ei tapahtunut yhtikäs mitään poikkeavaa. Pötköt kulkivat ajallaan, ei ollut vikoja, ei hämminkejä, ei pahemmin edes ovien väliin runnoutuvia matkustajia, vihreitä opastimia toistensa perään, ei yhden ainutta rataradiokontaktia valvomon kanssa... Omalle kohdalleni ei edes osunut ainuttakaan kääntöraiteelle reissannutta torkkujaa. Ovet kiinni, kiihdytys, rullaus, jarrutus, ovet auki -sykli toistui tänään häiriintymättä pari sataa kertaa.

Voisi kuvitella, että kuljettaja ehtisi moisen päivän aikana tylsistyä kuoliaaksi, mutta kyllä täällä vielä henki pihisee, ja ihan hyvinkin vielä. Kyllähän tuossa hulluksi tulisi, jos aina olisi sunnuntaiaamu, mutta harvakseltaan kohdalle osuessaan (perus työvuorokiertoa tehdessä kolmen viikon välein) ne ovat tervetulleita hermolepopäiviä. Sunnuntaina jos koska voi antaa katseen oikein levätä kaukaisuudessa, luukutella mielimusiikkia radiosta, ja veivata ajokahvaa ilman ressiä, rennolla rutiinilla. Kun matkustajiakin on vähemmän ja aikatauluissa helppo pysyä, on myös mahdollisuus heittäytyä keskimääräistä kohteliaammaksi mattimyöhäisiä juoksijoita kohtaan. Naatisekella kerrassaan. Unohtaa kouluhommat hetkeksi ja antaa junan viedä.

Ruskakin oli tänään aika lailla komeimmillaan, joten tutuissa maisemissa oli harvinaista loistoa. Se kyllä näkyi vireystilassakin. Tuohan se muuten on laajemminkin ottaen semmoinen ilmiö, jota monet työkseen ajavat - olipa kyseessä kumipyörävehje tai juna - usein toteavat: on mukava seurata luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua. Erityisen arvokas piristäjä se on silloin, kun kuljettavana on tuttuakin tutumpi reitti. Meidän kompaktilla metroradalla kun maisemat ovat huomattavan rajalliset ja yllätyksettömät, niin pienetkin detaljit ehtii hyvin bongaamaan. Ja niitähän luonnossa riittää, Helsingissäkin.

Keväällä tuli todettua, kuinka Kontulassa puiden hiirenkorvat olivat pykälää suuremmat kuin Kulosaaressa. Kesäaamujen fiilis on suorastaan taianomainen, silloin on ilo olla aamuvuorossa. Elokuussa hiipivät pimeät illat osaavat olla yhtä aikaa niin tunnelmalllisia kuin haikeitakin. Kurkiauran muuttomatkaa tuli tässä taannoin todistettua aitiopaikalta Hertsikan suoralla ja tänään riitti ruskassa ihailtavaa. Kohta kelit muuttunevat ankeammiksi, mutta töissä ollessa ei rankkakaan sade pahemmin haittaa: sitä on ihan hauska seurata kuivin nahoin tuulilasin takaa, paineilmatoimisen lasinpyyhkijän töksähdellessä väsymättömästi näkökentän laidasta toiseen. Kunnon lumipyrykeleissä on pykälää enemmän tekemisen meininkiä myös metrossa, ja pakkasen maustamat talvi-illat ne vasta tunnelmallisia ovatkin. Vaihtelu virkistää.

Näin matkustat metrolla

1 Lippuhallin kautta laiturille

1.1 Lippuautomaatit, matkakortinlukijat ja tekstarilippuohjeet ovat koristeita. Tosimatkustaja ei lippua tarvitse. Matkallakin pysyy virkeämpänä, kun joutuu tähyilemään smurffiasuisia lipuntarkastajia. Siispä: lippuhallin läpi vaan että heilahtaa, muut kyllä maksavat matkasi ilomielin.

1.2 Kaikki haluavat jostain syystä aina seistä rullaportaiden oikeassa reunassa. Ole rohkeasti erilainen ja seiso itse vasemmalla, mieluiten vielä toisen matkustajan vierellä. Näin rullaportaat kuormittuvat tasaisemmin, ja samalla rauhoitat vasenta reunaa alas kipittävien mukakiireisten kaupunkilaistohottajien päätöntä menoa.

1.3 Rullaportaiden lisäksi asemilta löytyy myös hissejä. Älä kuitenkaan käytä niitä, mikäli kuljet lastenvaunujen tai polkupyörän kanssa, vaan mene rullaportaisiin: lastenvaunujen kannattelu tai fillarin kainalossa roikottaminen toimivat samalla hyvänä pikku staattisena lihasjumppana. Mikäli romppeesi lipeävät otteestasi, suhtaudu asiaan kestävyystestinä. Paras paikka tällaiselle koestukselle on Kampin 30-metrisissä portaissa.

1.4 Mikäli virtsarakkosi viestittää huojentamisen tarvetta, tällöin hissi on oikea valinta. Eihän niitä suotta ole viemäröity ja vessanraikastimilla varustettu. Muista vetää sepalus kiinni ennen saapumistasi laituritasolle.

2 Laiturilta junaan

2.1 Laiturinäyttöjen ja erityisesti junan reittikilpien tekstit on tarkoitettu landelta tulleille toukohousuturisteille, älä siis missään nimessä katso niitä. Jos katseesi kuitenkin harhautuu, ja huomaat, että junassa lukee ei matkustajille, kokeile varmuudeksi painaa ovinappeja - näytöthän voivat aina olla väärässä. Jos myös matkustamon valot ovat pois päältä, kyse on hyvinkin varmasti vain kusetuksesta. Siis paina paina, koita koita!

2.2 Fillarin, skeittilaudan, potkulaudan tai rullaluistinten kanssa kannattaa hyödyntää odotusaika tarkkuusharjoitteluun. Laiturilla satunnaisesti sijaitsevat ja jopa liikkuvat ihmiset sekä vaihtelevat tolpparivit tarjoavat tähän oivat puitteet millä tahansa menopelillä ja jokaisella asemalla. Kuljettajakin haluaa varmasti ihailla taitojasi, joten juuri junan saapuessa asemalle tee mahdollisimman näyttävä ja täpärä koukkaus laiturin reunalle. Tämä taitavien temppuilijoiden alue on merkitty laiturin reunaan paksulla viivalla. Muista opastaa myös lapsesi riittävän ajoissa tämän urbaanin extremelajin saloihin, sillä vain harjoittelu tekee mestarin. 

2.3 Voit hyödyntää laiturin reuna-aluetta myös jalkaisin kulkiessasi. Astele laiturin reunalle juuri junan lähestyessä asemaa, ja mikäli kärsit runsaasta limanerityksestä, sylkäise reilusti radalle. Jää tämän jälkeen seisomaan reuna-alueelle siten, että ohi viuhuva juna sivupeileineen pääsee tekemään kampaukseesi uudenlaisen freshin säväyksen.

2.4 Iltaisin ja viikonloppuisin metroa kannattaa mennä odottamaan siihen päähän laituria, jossa kukaan muu ei näytä seisovan. Saatpahan hetken omaa rauhaa. Mikäli juna ei kuitenkaan suvaitse pysähtyä kohdallesi, muista mulkoilla kuljettajaa vihaisesti junalle päin löntystellessäsi.

2.5 Tehokkuutta tavoittelevan matkustajan valinta on kuitenkin seistä siellä, missä on kaikkein eniten porukkaa. Junan jarrutellessa viimeisiä metrejään ryysi tarvittaessa kyynerpäitä käyttäen lähimmän oven kohdalle ja mahdollisimman keskelle - ja nyt tarkkana - ota tanakka taisteluvalmiusasento juuri ennen ovien avautumista. Tavoiteltavaa on olla sisällä metrossa ennen kuin yksikään matkustaja on ehtinyt ulos. Mikäli kuitenkin epäonnistut, yritä edes osua olkapäilläsi mahdollisimman moneen ulostulijaan.

2.6 Silloin tällöin käy niin, että saavut laiturille junan jo ollessa siellä. Ovien piippaus on tarkoitettu kutsuhuudoksi: ampaise silloin juoksuun ja testaa samalla räjähtävää voimaasi dyykatessasi kaikin voimin kohti alati pienenevää ovenrakoa. Tyyli on vapaa, mutta fyysisestä näyttävyydestä saa lisäpisteitä. Samoin hyvästä ajoituksesta: mitä pienempään väliin saat itsesi survottua, sen parempi.

2.7 Porukalla liikkuessasi - varsikin pikku huppelissa - sopikaa ennakkoon, kuka tekee edellä mainitun urheilusuoritteen. Muilla ei sitten olekaan mikään kiire, tunnustelija kun jää oven väliin pitämään niitä auki. Vanhemman sarjan junan ovet koittavat käydä päälle useammin, joten hyödynnä ovien tarjoama lapaluunseudun hieronta tovereita odotellessasi. Uudemmissa junissa joudut ehkä itse punnertamaan hieman enemmän vastaan, mutta suhtaudu tähän pienenä haukkatreeninä.

2.8 Paras paikka kuulumisten vaihtamiseen, riitojen sopimiseen ja eritoten baarinvalintapohdiskeluun on metrojunan sulkeutuvien ovien välissä.

2.9 Jos käy niin onnettomasti, että myöhästyt junasta, muista potkaista liikkeelle lähtevää junaa merkiksi siitä, että satojen matkustajien joukosta puuttuu se tärkein.

3 Junassa tavaroiden kanssa

3.1 Isoille matkalaukuille, viherkasveille, yöpöydille, Tallinnasta omin pikku kätösin roudatuille kaljakeisseille ja ylipäätään kaikille keskimääräistä kookkaammille matkatavaroille on varattu tilaa heti ohjaamon takaa, parhaiten vieläpä junan ensimmäisessä vaunussa. Mikäli kuljettaja jostain käsittämättömästä syystä avaa ohjaamon oven ja kolhii tavaroitasi, muista siirtää kimpsusi korostetun hitaasti syrjään.

3.2 Edellä mainittu paikka soveltuu myös polkupyörien ja lastenvaunujen kuljetukseen. Tetriksen pelaajat ovat tässä yleensä taitavimpia tilankäyttäjiä.

3.3 Niin, metrohan on mitä mainioin väline polkupyörän kuljettamiseen. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä parempi sää ulkona on, ja mitä lyhyempi matka sinulla on taitettavana, sitä suositeltavampaa on tulla munamankelin kanssa metroon. Muista suosia erityisesti arjen ruuhka-aikoja, silloin mahdollisimman moni näkee hienon custompyöräsi ja ketjuistakin lähtevät isoimmat liat ohi lepattelevien hameenhelmojen mukaan.

3.4 Polkupyörän kanssa oleellisinta on saada noin 5/6 fillarin pituudesta survottua ihmismassan sekaan. Peräpää voi hyvin jäädä laiturille, kyllä se siitä jotenkin imeytyy junaan kun vaan tarpeeksi sitkeästi odottaa. Varo kuitenkin, etteivät ovet rihtaa vanteitasi uuteen uskoon, ja mikäli näin uhkaa käydä, avita vastentahtoisesti fillariasi viimeiset sentit sisäänpäin.

3.5 Kaupasta juuri tekemäsi ostokset on näppärä avata paketeistaan metrossa. Muovipussit, pahvilootat ja muut pakkausjätteet kannattaa jättää vaunuun niille sijoilleen, eipähän täyty kodin roska-astiat.

4 Eväitä ja lukemista

4.1 Muista jättää aamuisin oma metrolehtesi vaunuun. Joku varmasti haluaa lukea juuri sinun selailemasi lehdykän niiden 50 muun joukosta. Korosta lehtesi erinomaisuutta laittamalla se mahdollisimman lennokkaasti tangon päälle siten, että se jossain välissä levähtää näyttävästi lattialle. Aseman lehdenkeräyspisteeseen lehteä ei missään nimessä pidä palauttaa - siivoojathan ovat sitä varten.

4.2 Aamukahvin siemailu metrossa on mainio tapa aloittaa päivä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa jättää viilennyt jämätippa kupin pohjalle ja jemmata kuppi lähtiessäsi penkin juureen siten, että sen varmasti joku potkaisee kumoon. Lattialla lainehtivat parkkihappoiset kahvinorot luovat vaunuun mukavan aamuisen aromin.

4.3 Junissa ei ole roskista, joten kaikki eväspaperit, puolityhjät sipsipussit ja tyhjäksi kauhotut jogurttipurkit voi hyvin jemmata penkin ja seinän väliin. Tuo rako tyhjentää aika ajoin itsensä lattialle, jossa jätteet hajoavat itsestään olemattomiin.

4.4 Viikonloppuiltaisin metro on myös mitä mainioin aloittelupaikka. Tölkkiä kannattaa lepuuttaa välillä lattialla. Mahdollinen kaatuminen harmittaa hetken, mutta onpahan se samalla hyvä syy sihauttaa tuoreempi purnukka auki. Hylsyt kannattaa ehdottomasti jättää vaunuun kierimään, mieluiten riittävien pohjalimojen kanssa. Näin lattialle muodostuu hetken kuluttua sopivan tahmainen pinnoite, joka edesauttaa orastavasti horjuvien matkustajien pystyssä pysymistä. Selvin päin kärvistelevä kuljettajaparka osaa varmaan myös arvostaa ovenraosta ohjaamoon tulvivaa olutnoroa.

5 Muita ohjeita matkustamoon

5.1 Muista välillä tarkkailla mahdollisten tarkastajien liikkeitä asemilla työntämällä pääsi oviaukosta ulos. Parhaat näkymät on ensimmäisellä oviaukolla, jolloin voit myös itse määritellä pysähdyksen keston, sillä kuljettaja ei jostain syystä kykene peilin avulla näkemään takaraivosi läpi.

5.2 Ovenpielistä löytyy hätäpuhelimia. Ne on sijoitettu parhaimpiin nojailukohtiin. Jos kuljettaja jostain syystä keskeyttää rennon nojailutuokiosi mölisemällä jotain hätäpuhelimeen, älä vahingossakaan vastaa hänelle mitään. Huudelkoot siihen luuriinsa, jos ei kerran parempaa tekemistä ole.

5.3 Kokeneen metromatkustajan tunnistaa siitä, että tämä matkustaa vaunussa, joka kohdeasemalla pysähtyy näppärästi uloskäynnin kohdille. Jos tätä ajankäytöllisesti fiksua valintaa ei ehdi tehdä lähtöasemalla, kannattaa tilanne korjata väliasemilla. Ehdottomasti paras aika vaunusta toiseen pomppimiselle on kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun kaikki muut matkustajat ovat jo menneet sisään ja ulos, pääteasemilla puolestaan silloin, kun lähtöön on vajaat kaksi sekuntia aikaa. Aika kun on sikäli suhteellista, että vaununvaihtajan ylimääräinen odottelu matkan varrella ei hidasta matkaa sitten ollenkaan, ja kohdeasemalla voitetaan kuitenkin useampi sekunti kävelysaikaa. Näppärää! Mikäli kuljettaja alkaa sulkea ovia kesken vaununvaihtamisesi, sovella kohdan 2.6 ohjeita ja toista proseduuri seuraavalla asemalla.

5.4 Mikäli näet kuljettajan ronklaamassa vaikka oikuttelevaa ovea, mene saman tien kysymään, että meneekö tässä kauan. Erityisesti silloin, jos kuljettaja on jo kuulutuksella ilmoittanut parin minuutin viivästyksestä. Jos taas kuljettaja sörkkii vaunun takakaappeja, joista paistaa piuhoja ja sulakkeita, mene ehdottomasti tarjoamaan apuasi. Iloisessa hiprakassa olevat punakat wannabe-ex-sähkömiehet ovat eritoten naiskuljettajien mieleen.

Disclaimer 1: Mikäli et ymmärrä ironiaa, unohda lukemasi. Tai mikä vielä parempaa, tee kaikki juuri päin vastoin.

Disclaimer 2: Valtaosa metromatkustajista on sangen kunnollista porukkaa, eikä tämän tekstin tarkoituksena ole myöskään luoda tarpeettomia kauhukuvia metromatkustamisesta. Kuitenkin vuotuiseen 62 miljoonaan metromatkaan mahtuu valitettavasti myös niitä vähän heikompia suorituksia. Kaikki tämän ohjeen kohdat perustuvat - harmi kyllä - tositapahtumiin.

Onks metron ajaminen siistii?

- Mooooi! Hei mitä sä ajat?

- No moi... Metroa mä ajelen.

- Ai metroo... vauu! Vähäks siistii! Hei kuulittekste, se ajaa metroo! 

Ehkä se oli se skraga. Tai sitten vaan aikaiseen aamuun jatkunut juhlinta. Mutta harvemmin metrokuskin univormu herättää yhtä suurta kiinnostusta kuin mitä se näissä, eräänä kesäaamuna viiden aikaan kesämekoissaan vastaan keikkuneissa naisissa herätti. Sen sijaan usein kyllä kysytään, jos metrohommat puheeksi tulevat, että onkos se siistiä hommaa.

No siistiä sisätyötähän se ainakin on. Kelpaa kauluspaitasillaan ja puhtain kynnenalusin tehdä. Kuskikurssilla se on myös sillä hienon jännällä tavalla siistiä: ensi kosketus ajokahvaan ja siitä aiheutuva junan liikkeelle nytkähtäminen on kyllä mukaansa tempaava tunne. Ehkä kuitenkin kaikkein siistein hetki on ollut se, kun kurssin jälkeen sai ensi kertaa kävellä yksin aamun ruuhkajunassa metrolehtien lomasta vilkuilevien matkustajien ohi, lätkäistä ohjaamon oven perässään kiinni ja kiihdytellä ihan omin nokin kohti talviaamuun heräilevää keskustaa.

Vaan aika äkkiähän tuo Helsingin metroverkko on koluttu, mutkat tulleet tutuiksi ja junan ohjastaminenkin sujuu täysin selkäytimestä. Sitten vaan ajetaan. Kierros, toinen, kolmas... Päivän mittaan tunnin mittaisia rundeja tulee tahkottua kuudesta kahdeksaan plus tauot päälle. Kuukaudessa ehtii sahata helposti yli 4500 kilometriä kantakaupungin ja iloisen Itä-Helsingin välillä. Kyllä siinä fiilistely äkkiä vaihtuu puurtamiseksi, ja hohdokkuus haukotuksiksi.

Mutta ihan mukavaa puuhaa se silti on, kun sen oikein oivaltaa. Työnkuvaan kuuluu se, että homma on välillä puuduttavaa, mutta toisaalta ikinä ei voi tietää, milloin tasaisen tappava rutiini häiriintyy. Kuskin täytyykin osata hallita junan lisäksi itseään, ja pysyä skarppina myös silloin kun laskeva verensokeri, lyhyeksi jääneet yöunet ja ohjaamon puhaltimen tasainen humina alkavat tehdä tehtäväänsä. Aina on olemassa se mahdollisuus, että juuri seuraavan mutkan takana odottaa se pikaista reagointia vaativa tilanne: ehkä hätäopaste tai pahimmillaan ihminen kiskoilla. Tai vaikka kuorma-auto, onhan sellainenkin Helsingin metroradalla vuosien varrella nähty. Todennäköisyys on pieni, muttei nolla.

Normaalisti rutiinia katkaisevat kuitenkin vähemmän dramaattiset jutut. Junaan voi aina tulla jotain pientä häikkää, jota sitten kikkamiehen kanssa setvitään, ja ehkä vaihdetaan pääteasemalla risan tilalle ehjä vaunupari, jos tilanne sitä vaatii. Aina niin uskollisesti vihreää näyttävät opastimet eivät ihan aina olekaan vihreitä; se täytyy hoksata ajoissa, jarruttaa ja sitten piippailla rataradiolla valvomon suuntaan, jonka jälkeen matka jatkuu ehkäpä tovin matkaa poikkeusopasteella, jolloin osa vastuusta ulkoistuu asetinlaitteelta kuljettajan harteille. Sinisten työvilkkujen välkkyessä tarkkaillaan erityisen tarkasti, missä työporukka luuraa, ja että se on varmasti huomannut lähestyvän junan. Soitellaan järjestyksenpitoon ördääjien tai sammuneiden poistamiseksi. Vastaillaan - useimmiten onneksi turhiin - hätäpuheluihin. Tapellaan oikuttelevan kuulutuslaitteen kanssa. Jos vuoroväli on syystä tai toisesta venähtänyt parillakin minuutilla vilkkaaseen aikaan, sitä joutuu ehkä kuulutuksilla paimentamaan laiturilla vellovaa ja täyteen junaan tunkevaa porukkaa: seuraava juna kun olisi tulossa tuolla ihan meidän perässä...

Jos junaan tulee ruuhka-aikaan vaikkapa ovivika tai muu välittömiä toimenpiteitä vaativa hälytys, niin siinähän sitten toivoisit olevasi vähän jakautuneempi persoona: yksi käsi tarvitaan rataradion luuriin, toinen kuulutuslaitteeseen, kolmas ehkä vielä kännykkään, ja sitten pitäisi vielä joutaa ohjaamosta ovea ronklaamaan tai vaikka junaa buuttaamaan. Tai jos laajempi liikennehäiriö iskee, ja joutuu vaikkapa seisomaan tunnelissa puoli tuntia punaisella opastimella, sitä alkaisi jo vähitellen toivoa radion aamujuontajan hölöhölölahjoja, jotta keksisi seinän takana vaihtelevasti joko kiukusta tai pelosta kihiseville matkustajille jotain järkevää kuulutettavaa.

Ammatillisessa mielessä sitä melkein toivoisi, että poikkeustilanteita olisi useamminkin kuin niitä nyt on. Niissä rutinoitunut ajaminen jää taka-alalle, ja muistin syövereistä pääsee kaivelemaan kurssin suhteellisen runsaita poikkeustilanneoppeja, joista monet ovat sellaisia, mitkä eivät ehkä koskaan edes satu omalle kohdalle. Erilaisissa pikku hämminkitilanteissa pääsee kuitenkin oikeasti punnitsemaan omaa ammattitaitoaan, ja ne jos mitkä tuovat vaihtelua päivään. Mutta eipä niitä toki matkustajille toivo. Siksi täytyy ennemmin olla ylpeä siitä, että työskentelee näin luotettavasti toimivan metron hyväksi. Se myös välittyy niin meidän kuljettajien kuin muunkin metron henkilökunnan hyvästä meiningistä: meidän metro toimii! Siksipä hieman huolestuneina seuraamme takkuillen etenevää metron automatisointiprojektia - kuinka käy systeemin luotettavuuden?

Tämä blogi tulee jatkossa tarjoamaan kommelluksia ja kommentteja niin metrokuskin arjesta kuin myös kuorma-autokuskin näkövinkkelistäkin, niitäkin hommia kun on tullut tehtyä. Ehkäpä joskus puidaan myös liikenneasioita yleisemmällä tasolla. Tämä saitti tulee toimimaan niin paineenpurku- kuin ideantoteutusventtiilinäkin, joten ihan itseäkin jännittää, mitä tänne ajan mittaan tulee raapustettua. Toiveita ja kysymyksiä saa toki esittää!